Lauantaina 27.1.2019 seurakunnan toimistolla pidettiin kaikille avoin tiimikokous, jossa keskusteltiin alkaneen vuoden suunnitelmista.
Seurakunnan tiimikokouksessa keskusteltiin alkaneen vuoden suuntaviivoista, kuten arvoistamme, tehtävästämme seurakuntana, visiostamme ja organisaatiostamme. Keskustelimme myös eri tapahtumien järjestämisestä kuluvan vuoden aikana.
Suunnitelmissamme on järjestää 1-2 miniseminaaria vuoden 2019 aikana, aiheina Saarnaajan kirja sekä opetuslapseus. Elokuun lopulla olemme järjestämässä vuosittaisen nuorten aikuisten viikonlopputapahtuman Jyväskylässä. Syys – lokakuun aikana aiomme järjestää perinteisen syysseminaarin Jyväskylässä, teemana seurakunnan 30-vuotisjuhla.
Vuoden 2019 teemaksi on valittu opetuslapseus.